Päiväkodin aloitus tai päiväkotiarkeen paluu sujuvaksi

Arkeen palaaminen tai työ- ja päiväkotiarjen aloitus sujuu vähemmällä stressillä, kun suunnittelet sitä hieman. Tästä kirjoituksesta saat vinkkejä, miten pääsette takaisin arkeen ja aikatauluihin ilman, että tuntuu, kuin koko lomaa ei olisi ollutkaan.

Takaisin arkirytmiin

Jos lomalla on valvottu myöhään ja nukuttu pitkään, kannattaa rytmin kääntämiseen erityisesti lasten kohdalla käyttää aikaa. Ei nimittäin ole hauskaa, että ensimmäinen aikainen aamu lyhyeksi jääneen yöunen jälkeen osuu ensimmäiseen hoitopäivään.

Herättele siis lastasi aikaisemmin jo 2-4 päivää ennen hoidon alkua (tai tarvittaessa jo 1-2 viikkoa aiemmin), niin hoitoa edeltävänä yönä on nukuttu jo aika lailla normaali määrä. Hyvin nukutun yön jälkeen aina hieman jännittävä hoitoon palaaminen / aloitus sujuu mukavammin, kun väsymys ei vaikeuta tunteiden säätelyä.

Päiväunet hoidossa ja yksiin päiväuniin siirtyminen päiväkodin alkaessa

Päiväunet hoidossa vaativat usein lapsilta totuttelua ja usein kestää aikansa ennen kuin lapsi tottuu nukkumaan riittävän pitkät päiväunet hoidossa. Hoitopaikasta voi jo etukäteen kysellä, millaista unirutiinia siellä noudatetaan ja lisätä samoja elementtejä päiväunille menoon jo etukäteen. Näin lapsen on helpompi tottua rauhoittumaan unille myös hoidossa.

Monella päivähoidon aloitus osuu yhteen yksiin päiväuniin siirtymisen kanssa. Se voi aiheuttaa hetkellisiä “rytmihäiriöitä” ennen kuin lapsi tottuu uuteen rytmiin. Tässä hiukan vinkkejä tilanteen helpottamisen, jos tuntuu, että lapsi ei vielä ihan pärjäisi yksillä päiväunilla.

  • Yksiin päiväuniin siirryttäessä iltaa pitää yleensä aikaistaa ja monelle pikkutaaperolle noin klo 19 on sopiva nukkumaanmenoaika. Tämä saattaa aikaistaa aamuherätyksiä olemaan noin klo 6, mutta yöuni kokonaisuudessaan on usein parempaa ja yöuni pidempi, jos lapsi ei valvo liian pitkään päiväunilta heräämisen jälkeen. (Toki jos lapsi jaksaa hyvin illan (ollen rauhallisen energinen) ja nukkuu yön hyvin ja aamu ei ala liian aikaisin, voi ilta olla myöhäisempikin.)

  • Jos aamu on ollut aikainen ja/tai lapsi ei meinaa jaksaa valvoa puolille päivin, voi koittaa nukuttaa lasta hetkeksi menomatkalla tai kysyä hoidosta, voisiko lapsi nukkua 10-15 min torkut aamu-ulkoilun yhteydessä. (Torkut kannattaa pitää lyhyinä, jotta uni tulisi myös varsinaiseen päiväuniaikaan.)

  • Jos päiväunet päiväkodissa jäävät kovin lyhyiksi tai lapsi on hurjan väsynyt jo viiden kuuden aikaan illalla, voi testata auttaisiko, jos pikkutaaperon nukuttaisi lyhyille torkuille neljän viiden aikaan ja sitten laittaisi esim. klo 19.30-20.30 nukkumaan.
    Tämä voi auttaa myös siihen, jos lapsen rytmi meinaa keikahtaa hurjan aikaiseksi ja yöuni alkaa siirtymään 18-05 välille. Ja hoitopäivän jälkeinen ilta on usein tosi lyhyt ja pienet nokkaunet voivat auttaa siihen, että iltaan jää myös tärkeää aikaa vanhempien kanssa (varsinkin jos sitä ei ole ollut jo aamulla).

  • Joskus taapero pärjää monta päivää yksillä päiväunilla, mutta sitten väsy alkaa painamaan. Tätä voi helpottaa, jos nukuttaa lapsen viikonloppuna 1-2 päivänä vielä kaksille päiväunille. Tämä voi auttaa myös pitämään rytmin kunnossa, jos aamut meinaavat aikaistua (kenties hiukan liian aikaisin tapahtuneen) yksiin päiväuniin siirtymisen myötä.

  • Kotipäivinä kahdet päiväunet, jotta univelkaa saataisiin kurottua kiinni

Ilta ja rauhoittuminen, vai sittenkin kiukuttelu?

On normaalia, että vaikka lapsi on ollut kiltisti päiväkodissa, kun häntä tullaan hakemaan, alkaa kiukuttelu. Hoitaja saattaa ihmetellä, että mikäs nyt, kun päivä on mennyt niin mukavasti.

Kyse on siitä, että lapsi on ”tsempannut” hoidossa ja kohdistaa kiukkunsa sitten turvalliseen kohteeseen eli vanhempaan.

Vaatii vanhemmalta jaksamista ottaa vastaan lapsen tunteet kenties raskaan työpäivän jälkeen. Vanhemman mielessä saattaa samalla pyöriä kesken jääneet hommat ja pintaan nousee ärtymys siitä, että lapsi ei olekaan iloinen, kun häntä tultiin hakemaan.

Jos päiväkoti ei ole juuri menemäisillään kiinni, vanhemman kannattaa ottaa itselleen muutaman minuutin aikalisä ennen hakemista: jää hetkeksi autoon tai kävele vielä korttelin ympäri taivaalle katsellen. Laita puhelin äänettömälle ja koita antaa ajatusten tulla ja mennä ja pään sisäisen hälyn vaimeta. Lyhytkin hengähdyshetki paikasta ja tehtävästä toiseen juoksemisen jälkeen voi auttaa aloittamaan perheen yhteisen illan rauhallisemmissa tunnelmissa.

Kannattaa myös miettiä, onko lapsi hoidosta haettaessa tosi nälkäinen ja auttaisiko, jos hän saisi heti jonkun pienen hedelmävälipalan jo päiväkodilla tai kotimatkalla. Tällöin voisi kotona olla hetken rauhallisesti sylikkäin eikä heti tarvitsisi ruveta laittamaan ruokaa.

On yleistä, että lapsi ei yhtäkkiä haluakaan lähteä päiväkodista, kun häntä tullaan hakemaan. Lähtemistä voi helpottaa, jos sanoo, että voit leikkiä vielä viisi minuuttia ja sitten lähdetään. Ja sitten lähdetään, vaikka lapsi olisi eri mieltä. (Huom. ethän kysy “Mennäänkö kotiin?”, koska tilanteessa lapsella ei ole aidosti päätäntävaltaa vaan sano esim. “Lähdetäänpäs kotiin”.)

Hoitopäivän jälkeen (kenties hiukan kierroksilla käyvä) lapsi tarvitsee sitä, että vanhempi ottaa lempän jämäkästi ohjat ja vie hänet kotiin, jotta perhe ehtii viettämään aikaa myös yhdessä ja lapsi saa aikaa olla kotona.

Vaikka hoidon aloitus tai hoitoon paluu vaatii aina hetken totuttelua, monesti tilanne helpottaa parissa viikossa. Anna siis sekä itsellesi että lapselle aikaa tottua muutokseen.

>>APUA UNIVAIKEUKSIIN LÖYDÄT TÄÄLTÄ<<

Liisa Niskakangas